
Innolla tulevaisuuteen -kyläkiertue kesällä 2025 – Elävä Lemi
Tämän kesän aikana kierrän ”Älykäs kylä – innolla tulevaisuuteen” -hankkeen puitteissa Länsi-Saimaan alueen kyliä tutustumassa niiden toimintaan. Samalla kartoitan millaisia ajankohtaisia toiveita ja tarpeita kylillä on.
Tämän kertainen vierailukohde poikkeaa hieman aiemmista, sillä kyseessä on kunnan keskuksessa toimiva yhdistys. Heinäkuun puolivälissä vierailin Lemillä tutustumassa Elävä Lemi ry:n toimintaan.
Elävä Lemi perustettiin Lemin käsityöläiset ja toritoimikunnan yhdistyessä viime vuonna. Molemmat toimivat ”villeinä ryhminä”, eli vapaamuotoisina toimintaryhminä. Esille tuli kuitenkin tarve yhdistyksen omalle pankkitilille ja tässä kohtaa yhdistettiin voimat ja eri toimiryhmiä yhteen samaan yhdistykseen.
Elävän Lemin puheenjohtaja Ritva Laurikainen esitteli minulle yhdistyksen toimintaa ja taustaa. Lemillä on jo useamman vuosikymmenen ajan toiminut aktiivisesti järjestöparlamentti, jonka koolle kutsuja on Lemin kunta. Toiminta on ollut tehokasta alusta alkaen – hyvänä esimerkkinä tästä on se, kuinka jo toiminnan alussa järjestöparlamentissa listattiin, mitä tarvikkeita kenelläkin yhdistyksellä on (esim. kahvitermarit, tapahtumateltat, astiat), jotta tarpeen mukaan yhdistykset voivat vuokrata kätevästi tarvikkeita toisiltaan. Lemillä ollaan siis jo kauan oltu jakamistalouden edelläkävijöitä!
Järjestöparlamentin toiminnan ansiosta Lemillä oltiin jo totuttu yhdistysten yhteistyöhön ja siksi Elävän Lemin perustaminen oli helppoa. Pienen paikkakunnan vahvuus muutenkin on se, että kaikki tuntevat toisensa. Yhdistys perustettiin siten, että säännöt ovat hyvin väljät. Vaikka toiminnan keskiössä olikin toritoiminnan jatkuvuus, voi Elävä Lemi tarvittaessa toteuttaa mitä tahansa projekteja Lemin elinvoimaisuuden eteen.
Lemin tori on Elävän Lemin toiminnan keskiössä. Torikahvion vetovuoroviikot jaetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Ja vaikka tekijöitä on monta, kaikki tekevät Lemin letut samalla ohjeella! Tällä hetkellä kahvio sijaitsee siirrettävä vaunussa, ja yksi jatkoidea onkin että torille saataisiin kiinteä tila kahviota varten. Ideoita torin kehittämiseen Lemillä riittää. Kun torilla liikkuu porukkaa, tuo se eloa koko pitäjään!
Yksi tärkeä osa Elävän Lemin toimintaa nykyisin on kirpputori, joka löytyy kesäisin vanhan kunnantalon alakerrasta. Toria ylläpidetään talkoovoimin, lisäksi tänä kesänä avuksi saatiin kesätyösetelin avulla kaksi kesätyöntekijää. Kuka vain voi tuoda kirpputorille tavaraa, mutta tavara tarkistetaan aina ja kirpputorin siisteyteen on panostettu paljon. Mitä tahansa ei oteta myyntiin, vaan tavaran on oltava siistiä ja ehjää. Esillepanoon on panostettu, hyllyjä siivotaan päivittäin.
Elävä Lemi on oiva esimerkki kuinka vastata haasteeseen, jonka kanssa monet tämän alueenkin yhdistykset ja kylät painivat. Jos resurssit ja ihmiset vähenevät, voi useamman yhdistyksen olla mahdollista yhdistää voimiaan yhden yhdistyksen alle. Samoin resurssiviisaus, eli se ettei kaikkien tarvitse omistaa kaikkea, vaan tavaroita vuokrataan ja lainataan yhdistysten kesken, on yhä lisääntyvää tulevaisuudessa – Lemillä tätä on tehty jo kauan.
Heini Kähkönen